Mitä on kaktussilkki?

Kaktussilkkiä valmistetaan nimensä mukaan Agave kaktuksista. Vaikka ihan tarkalleen ottaen Agaavet eivät ole kaktuksia vaan mehikasveja jotka kuuluvat laajaan parsakasvien heimon alaheimoon  ja nimen silkki-osuuskin tulee kaktussilkille ominaisesta silkkimäisestä hohteesta, eikä siitä että se olisi oikeaa silkkiä. Kaktussilkkiä valmistetaan Marokossa ja sitä kutsutaan myös kasvisilkiksi ja Sabran silkiksi.

EKOLOGISUUS
Kaktussilkki on 100% vegaaninen tuote jota valmistetaan Saharan aavikolla kasvatetuista Agave kaktuksien kuiduista. Kaktukset joista kuitua saadaan kasvavat nopeasti, jonka takia viljelysalan ei tarvitse olla kovin laaja vaan kasvi vaihdetaan uuteen korjuun jälkeen. Kaktukset eivät myös juurikaan tarvitse kasvaakseen kastelua joten vedenkulutus on pieni. Toisin kuin aito silkki, joka valmistetaan silkkitoukkien koteloista ja jonka valmistus yleensä myös vahingoittaa silkkitoukkia, ei kaktussilkin valmistuksessa vahingoiteta luontoa tai eläimiä. Koko kankaan valmistusprosessi, kaktuksien korjuu, kuitujen irroittaminen, langan kehruu, värjääminen ja kankaan kudonta tapahtuu täysin käsin, mikä siis tarkoittaa että valmistuksesta ei juuri synny hiilijalanjälkeä.
VALMISTUS
Kaktussilkin valmistus on pysynyt samanlaisena jo vuosisatojen ajan. Perinteiseen valmistustapaan kuuluu pitää kangas mahdollisimman luonnollisena, joten esimerkiksi värjäykseen käytetään vain kasvivärejä. Kankaan valmistus aloitetaan murskaamalla kaktuksen lehdet ja liottamalla niitä jolloin kuidut saadaan irroitettua. Tämän jälkeen ne pestään, kuivatetaan ja kehrätään langaksi.  Lankojen värjäysprosessi on pitkäjänteistä työtä sillä valmiin silkin luonteeseen kuuluu voimakkaat ja kirkkaat värit, joten halutun lopputuloksen saavuttamiseksi täytyy nähdä paljon vaivaa. Värjäämisen jälkeen langat luodaan kangaspuille ja aito kaktussilkki-kangas kudotaan käsin. Teollisesti valmistetun kaktussilkin erottaa sen epätasaisuudesta. Käsin kehrätty lanka kun ei ole tasapaksua ja sillä on myös taipumus lainehtia, joten kutoessa on muokattava kudonta tekniikkaa langan mukaan tasaisen lopputuloksen saavuttamiseksi.
 KÄYTTÖ
Perinteistä kaktussilkkiä on kahdenlaista. On ohuempaan 100% kaktussilkkiä, jota käytetään esimerkiksi huiveina ja verhoina, koska se on pehmeää, kevyttä ja kauniin hohtavaa, sekä niin sanottua rouheampaa kaktussilkkiä johon on sekoitettu kamelin villaa. Kamelin villa antaa kankaalle kestävyyttä ja ihanan rouhean tekstuurin. Kamelin villa kaktussilkistä valmistetaan perinteisesti mattoja joista tehdään taas mm. tyynynpäällisiä. Anuashopin kaktussilkki-tyynynpäälliset ovat oiva esimerkki jälkimmäisestä.
 OMINAISUUDET
Silkkimäinen hohde
Kaunis, joskus jopa metallinen hohde tekee kankaasta ylellisen oloisen ja siitä myös nimitys "silkki".
Ei rypisty
Kaktussilkin kuidut ovat joustavia, joten kangas ei juurikaan rypisty ja silittämistä ei yleensä tarvita. Kangasta voi kuitenkin tarvittaessa silittää miedoimmalla lämmöllä.
Arvokasta
Kankaan valmistukseen kuluu runsaasti aikaa mikä tarkoittaa, että se on myös yleensä melko arvokasta.
Paloturvallinen?
Marokkolaisilla toreilla kauppiaiden kerrotaan pitävän palavaa tulitikkua kankaan alla osoittaakseen kuinka kuumuutta kestävää kaktussilkki on. Tätä en kuitenkaan suosittele kokeilemaan kotona!
Kestää pesua
Kaktussilkki on itsessään jo melko likaa hylkivää, mutta tarvittaessa siitä valmistetut tuotteet voidaan pestä käsin viileässä vedessä, jonka jälkeen tuotteen annetaan kuivua luonnollisesti.
Anuashop on täysin hurahtanut  kaktussilkistä ja kamelin villasta valmistettuihin ihanan rouheisiin, marokkolaisiin tyynynpäällisiin.
Voit tutustua tyynynpäällisiimme  täältä!